Itä-Suomen aluehallintovirasto (AVI) on pyytänyt Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän selvitystä, miten kuntayhtymä huolehtii lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden riittävyydestä. Essoten hallitus antoi lausuntonsa AVIlle (7.9.).

AVI ja Valvira tekivät valvonta- ja ohjauskäynnin lastensuojelupalveluihin kesäkuussa. Käynnin perusteella virasto harkitsee 400 000 euron uhkasakon asettamista, mikäli kuntayhtymä ei ole kyennyt huolehtimaan lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden riittävyydestä. Lastansuojelusta puuttuu tällä hetkellä kahdeksan sosiaalityöntekijää.

Sosiaalityöntekijöistä on pulaa koko valtakunnassa ja tilanne on ollut huono Etelä-Savossa pitkään. AVI on kohdistanut valvonta- ja ohjaustoimia alueen kuntiin jo vuodesta 2012 lähtien. Lastensuojelun palvelut siirtyivät Essotelle vuoden alussa.

– Olemme uudistaneet perhepalveluja ja menneet voimakkaasti eteenpäin. Essoten organisaatio on sellaisessa valmiudessa, että pystymme huolehtimaan sosiaalityöntekijöiden riittävyydestä. Olemme toteuttaneet lukuisia toimenpiteitä työntekijöiden saamiseksi ja lisää on tulossa. Palkkatasoa tarkistetaan ja työn tekemisen edellytyksiä on parannettu muun muassa palkkaamalla sosiaaliohjaajia työpareiksi sosiaalityöntekijöille, kertoo Essoten johtaja Risto Kortelainen.

Lue lisää

AVI kyseli myös Pietarinpirtin terveydenhuollosta

AVI oli lähettänyt selvityspyynnön Pietarinpirtin terveydenhuollon toteuttamisesta. Essote valvoo Mikkelin Vanhainkotiyhdistyksen ylläpitämän palvelutalo Pietarinpirtin toimintaa ja asiakkaat saavat lääkäripalvelut kansanterveyslain mukaisesti.

Hallitus hyväksyi AVIlle annettavan lausunnon, jossa selvitettiin yksityiskohtaisesti sairaanhoitopalvelujen ja sairaanhoidon toteutumista palvelutalossa. Vastauksessa todetaan muun muassa, että yksityisten palvelutalojen lääkäripalvelut, kotisairaalatoiminta ja kotisairaanhoito toteutuvat samalla tavalla kuin Essoten omissa toimintayksiköissä.

Lääketieteellinen hoito toteutuu siten, että palvelutalossa käy Essoten lääkäri. Kotisairaanhoidon osalta palveluntuottajat on puolestaan ohjeistettu tarvittaessa konsultoimaan kuntayhtymän kotisairaalaa. Kotisairaala ja kotisairaanhoito käyvät tarvittaessa palvelutalossa. Palvelutalossa tulee olla sopimuksen mukaisesti sairaanhoitaja paikalla.

Lue lisää

Katso koko esityslista

Lisätietoja

Risto Kortelainen
Johtaja, Essote
risto.kortelainen [at] essote.fi
050 522 8677

Satu Auvinen
Perhe- ja sosiaalipalvelujen johtaja, Essote
satu.auvinen [at] essote.fi
044 351 2302

Niina Kaukonen
Vanhus- ja vammaispalvelujen johtaja, Essote
niina.kaukonen [at] essote.fi
044 794 4003