Avoinna olleita Essoten esimiesten, hallinnon päälliköiden ja joidenkin asiantuntijatehtävien paikkoja haki kaikkiaan 330 henkilöä.

Avoinna oli kaikkiaan 91 tehtävää. Hakuaika päättyi perjantaina 2. syyskuuta.

– Eniten kiinnostusta herätti vanhuspalvelujen kotihoidon esimiehen virka, johon tuli 36 hakemusta, kertoo Essoten henkilöstöjohtaja Merja Vihanto.

Muita tehtäviä, joihin tuli yli kymmenen hakemusta, olivat vanhuspalvelujen asumispalveluyksikön esimies, henkilöstön kehittämispäällikkö, osastonhoitaja/sairaalavuodeosastot, osastonhoitaja/vastaanottopalvelut, sijaishallinnan esimies, työhyvinvointipäällikkö ja ylihoitaja.

– Hakuilmoituksessa olleen virheen vuoksi päivystyspalvelujen ensihoitoesimiehen virka laitetaan uudelleen haettavaksi ja tästä ilmoitetaan myöhemmin lisää, Vihanto kertoo.

Tehtäviä saattoi hakea ainoastaan jokainen kuntayhtymän nykyinen viranhaltija/työntekijä sekä Mikkelin kaupungin, Mäntyharjun, Pertunmaan, Kangasniemen, Hirvensalmen, Puumalan ja Juvan ESSOTEen 1.1.2017 liikkeen luovutuksella siirtyvä henkilö.

Muu henkilöstö siirtyy vuodenvaihteessa sijoitussuunnitelman mukaisesti. Sijoitussuunnitelma valmistuu syys-lokakuun vaihteessa, jolloin useimmat tietävät tehtävänsä ja työyksikkönsä.