Finnairin lentokone lentoasemalla talvella

Viime viikolla Essoten alueella todettiin 42 koronavirustartuntaa. Se on täsmälleen saman verran kuin sitä edeltäneellä viikolla. Sairaalahoidossa on koronavirustaudin vuoksi tällä hetkellä kaksi henkilöä.

– Tartuntamäärät ovat pysyneet korkealla tasolla. Joudumme siirtämään tartunnanjäljitykseen nyt lisää resursseja ja se voi vaikuttaa muihin palveluihimme, kuten varattuihin vastaanottoaikoihin, terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä kertoo.

Essote tehostaa ulkomailla matkustaneiden testausta ja valvontaa koronaviruksen omikron-muunnoksen (B.1.1.529) vuoksi. Henkilöiden, jotka ovat viimeisen kahden viikon aikana vierailleet Etelä-Afrikassa, Namibiassa, Botswanassa, Zimbabwessa, Lesothossa, Eswatinissa (Swazimaa), Mosambikissa tai Malawissa tulee ottaa viipymättä yhteyttä Essoten päivystysavun koronalinjalle numeroon 116 117 koronvirustestauksen järjestämiseksi. Edellä mainituista maista saapuvat ohjataan tällä hetkellä myös pakolliseen terveystarkastukseen.

– Kehotan myös kaikkia ulkomailta Suomeen palanneita ja palaavia matkaajia rokotetaustasta riippumatta korkeampaan varovaisuuteen. Kasvomaskin käyttö on tärkeää ja hygieniaan kannattaa panostaa. Koronatestaukseen tulee hakeutua herkästi, jos oireita ilmenee, Seppälä painottaa.

Viime viikolla testitulosten saantia hidastanut Islabin Mikkelin laboratorion laitevika on saatu korjattua. Testitulokset valmistuvat jälleen keskimäärin vuorokaudessa.

Matkailijoiden FinEntry-palvelu

Ulkomaille matkaavia kehotetaan käyttämään FinEntry-palvelua, johon voi kirjautua jo ennen matkan alkamista.

KOLME TAPAA KORONATESTIIN OIREISENA

1) Omaolo-oirearvio ja yhteydenottopyyntö: www.omaolo.fi

2) Varaa aika koronatestiin Mikkelin keskussairaalalleessote-covid.eaika.fi

3) Soita Päivystysapuun 116 117

Lue lisää koronatesteistä

ALTISTUMISPAIKAT

Etelä-Savon julkiset koronaviruksen altistumispaikat

KORONATILASTOT JA SUOSITUKSET

Essoten alueen korontietoa löydät sivultamme www.essote.fi/korona