Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ovat tiivistämässä yhteistyötään Etelä-Savossa. Uuden alustamallin rakentaminen alkaa palvelujärjestöjen, yhdistysten ja palveluiden järjestäjien yhteisissä työpajoissa huhtikuussa.

Työpajoilta ja uudelta alustapalvelulta odotetaan järjestökentällä sysäystä vahvaan yhteistyöhön ja konkreettisia tuloksia.

Järjestöjen perustama valtakunnallinen Alustapalvelu Sociala kokoaa järjestötaustaisia palveluntuottajia rakentamaan yhteistä alustaa, jonka pohjalta vahvistetaan palveluntuottajien osaamista ja kykyä vastata toimialan muutoksiin. Työtä tehdään Yhteisen hyvän alusta -projektin avulla.

Työ starttaa Itä-Suomessa, kun palvelujärjestöt, yhteiskunnalliset yritykset, osuuskunnat, yhdistykset ja palveluiden hankkijat kohtaavat työpajoissa Joensuussa 9.4., Mikkelissä 11.4. ja Kuopiossa 12.4.

– Yhdistyksissä ja järjestöissä tehdään paljon päällekkäistä työtä. Esimerkiksi prosessien kehittäminen ja laatutyö vievät jokaisen toimijan resursseja. Järjestöt ovat tärkeä kumppani Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymälle. Niissä yhdistyvät pitkät perinteet, kyky kohdata palveluja käyttävät ihmiset sekä vahva osaaminen tarjota eettisesti kestäviä, laadukkaita ihmisten hyvinvointia ja terveyttä tukevia palveluita.  Järjestöjen vahvuus on arvopohjassa, perinteissä ja paikallisuudessa. Muun muassa näiden seikkojen takia Essote on alustamallin kehittelyssä vahvasti mukana, sanoo kuntayhtymän johtaja Risto Kortelainen Essotesta.

Yhdistyksissä ja järjestöissä tehdään paljon päällekkäistä työtä. Esimerkiksi prosessien kehittäminen ja laatutyö vievät jokaisen toimijan resursseja.

– Kokoamme nyt Etelä-Savosta järjestöjä yhteen kumppaneiden kanssa. Haluamme parantaa paljon palveluita tarvitsevien ihmisten elämää tukemalla järjestöjen ja yhteiskunnallisten yritysten roolia palveluiden kehittämisessä. Tavoitteena on mahdollistaa yhteistyössä eheät palveluketjut. Alusta tulee mahdollistamaan monipuolisen yhteistyön, ja yhteinen alusta tulee tarjoamaan myös kauppapaikan, jonka kautta palveluntarjoajat ja palvelun käyttäjät löytävät toisensa, kertoo projektipäällikkö Hanna Hauta-aho Alustapalvelu Socialasta.

Ensimmäinen alustamallin työpaja Etelä-Savossa järjestetään to 11.4. klo 9–16, Sokos Hotel Vaakunassa, os. Porrassalmenkatu 9, Mikkeli.

Lue lisää

Lisätietoja

Hanna Hauta-aho
Projektipäällikkö
Yhteisen hyvän alusta -projekti
hanna.hauta-aho [at] sociala.fi
040 501 8751