Sosiaali- ja potilasasiamiehet antavat ohjeita, miten hoitoonsa tai kohteluunsa tyytymätön voi menetellä. Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä (Essote) on vahvistanut palvelun resursseja puolikkaalla henkilöllä siten, että nyt kuntayhtymässä työskentelee kaksi kokoaikaista ja yksi osa-aikainen sosiaali- ja potilasasiamies.   

– Essoten tavoitteena on hyvä asiakasta ja potilasta huomioiva palvelu. Palvelussa koetun ongelman selvittämisen voi aloittaa keskustelemalla asiointi- tai hoitopaikan edustajan kanssa, kehottaa sosiaali- ja potilasasiamies Irja Tikka.

Hoitoon tai kohteluun tyytymätön voi myös tehdä muistutuksen, johon vastataan kirjallisesti noin kuukauden kuluessa. Mikäli muistutusvastaus ei tyydytä, on mahdollista tehdä asiasta kantelu.

– Sosiaali- ja potilasasiamiehet antavat tarkempia ohjeita, miten hoitoonsa tai kohteluunsa tyytymätön voi menetellä. Autamme tarvittaessa ongelmatilanteiden selvittämisessä, Tikka vinkkaa.

Asiamiehen tehtäviin kuuluu asiakkaan ja potilaan oikeuksista tiedottaminen sekä raportointi oikeuksien toteutumisesta. Asiamiespalvelut ovat maksuttomia.

– Autamme tarvittaessa ongelmatilanteiden selvittämisessä, kerromme sosiaalihuollon asiakkaan ja terveydenhuollon potilaan oikeuksista, neuvomme ja avustamme muistutusten ja potilasvahinkoilmoitusten teossa, luettelee tehtäviä sosiaali- ja potilasasiamies Virpi Huuhka.

Vuonna 2017 asiamiehiin otettiin yhteyttä 1985 kertaa, joista valtaosa koski Essoteen liittyviä asioita. Kuluvana vuonna yhteydenottojen määrä oli marraskuun lopussa jo 1916 kappaletta.

Sosiaali- ja potilasasiamiesten ovi löytyy Mikkelin keskussairaalan aulasta.

– Sosiaaliasiamiespalvelun piiriin kuuluvat kaikki alueen sosiaalihuollon palveluja tuottavat yksiköt, kertoo sosiaali- ja potilasasiamies Miia Brunou.

Omien asiakkaidensa tuen lisäksi kuntayhtymä myös myy potilasasiamiespalveluja yksityisille terveyspalvelujen tuottajille.  Potilasasiamiespalvelujen myynnistä yksityisille palveluntuottajille vastaa hallintojohtaja Pasi Marjakangas, 044 351 9601.

– Näitä palveluja ovat yksityiset palveluntuottajat meiltä kovasti kyselleet ja nyt voimme tehdä erillisiä sopimuksia heidän kanssaan. Yksityiset terveyspalveluiden tuottajat voivat järjestää potilasasiamiespalvelun myös muulla tavoin, Marjakangas kertoo.

Yhteydenotot ja tapaamisten sopiminen tapahtuu soittamalla arkisin klo 9 – 14 numeroon 044 351 2818 tai sähköpostitse sosiaali.potilasasiamies [at] essote.fi.

Lue lisää sosiaali- ja potilasasiamiehistä

Lisätietoja

Miia Brunou
Virpi Huuhka
Irja Tikka
Sosiaali- ja potilasasiamiehet
sosiaali.potilasasiamies [at] essote.fi
044 351 2818