Kuntayhtymän hallitus merkitsi neljännesvuosiraportoinnin tiedoksi toimenpiteitä varten ja esittää sitä edelleen valtuustolle. Neljännesvuosikatsauksen perusteella tehty ennuste näyttää tällä hetkellä 9,5 miljoonan euron ylitystä alkuperäiseen vuoden 2022 talousarvion tasoon.

 Essoten taloustilanne on edelleen vaativa, mutta kehitys on oikeaan suuntaan. Vielä vuoden alussa palkkaharmonisoinnista johtuvaa ylitystä oli 13,1 miljoonaa euroa. Nyt arvioitua ylitystä on 9,5 miljoonaa euroa. Lisäsäästöohjelman ja muiden toimien vaikutus on vuoden ensimmäisellä neljänneksellä ollut yhteensä 3,6 miljoonaa euroa.

− Säästöohjelman lisäksi positiivista vaikutusta on ollut ennakoitua suuremmalla palveluiden myynnillä Essoten ulkopuolisille sairaanhoitopiireille. Keski-Suomen keskussairaalasta on saatu tekonivelpotilaita ja uutena asiana potilaita on tulossa leikkaushoitoon nyt myös HUS:in alueelta yhteensä noin 150, hallituksen puheenjohtaja Arto Seppälä toteaa.

Hyvänä asiana talousjohtaja Vesa Vestala nosti esille myös onnistumiset rekrytoinnissa.

− Olemme onnistuneet tekemään Essotessa hoitaja- ja lääkärirekrytointeja. Näin olemme pystyneet hieman vähentämään osto- ja vuokrapalveluiden käyttöä. Oma henkilöstö on aina näitä edullisempaa.

Vaikka talouden suunta on hyvä, Vestala muistuttaa, että riskejä on edelleen. Ukrainan sota nostaa hintoja esimerkiksi aineissa, tarvikkeissa ja tavaroissa. Palkkaneuvottelut ovat valtakunnallisesti kesken. Koronaepidemiasta tulevia kustannuksia ja niihin saatavia korvauksia on vaikea ennustaa. Vaikutukset heijastuvat paitsi suoraan Essoteen, myös kilpailutettuihin kumppaneihin esimerkiksi palveluasumisessa, mistä seuraa paineita hintojen korotuksille.

− Puolen vuoden kuluttua olemme viisaampia tässä, Vestala summasi.

Hallitus merkitsi neljännesvuosiraportoinnin tiedoksi toimenpiteitä varten ja esittää sitä edelleen valtuustolle. Hallitus päätti myös, että lisäsäästöohjelman toimenpiteitä pitää tehostaa ja samalla etsiä lisätoimenpiteitä, jotta palkkaharmonisointiin saadaan riittävä varaus. Hallitus päätti myös, että taloutta seurataan kuukausittain hallituksen kokouksissa loppuvuoden ajan.

Aiheesta enemmän:
https://essote10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2022516-7

Valtuustoaloite koskien hankintojen aluetaloudellista vaikutusta sekä energiaystävällisyyttä

 Kuntayhtymän hallitus kuuli vastauksen valtuustoaloitteeseen hankintojen aluetaloudellisista vaikutuksesta ja energiayställisyydestä. Hankinnoilla on merkittävä asema Essotessa. Kuntayhtymän käyttömenoista lähes puolet muodostuu palvelujen ostoista sekä aineista, tarvikkeista ja tavaroista. Periaatteet, jotka ovat olleet jo pitkälti hankinnoissa käytössä, on nyt koottu yhteen.

Hallitus hyväksyi liitteenä olevat hankintojen periaatteet: Aluetalouden ja ympäristönäkökulmien huomioinen Essoten hankinnoissa. Lisäksi hallitus esittää, että valtuusto merkitsee tiedoksi tehdyn selvityksen aloitteeseen koskien hankintojen aluetaloudellista merkitystä sekä ympäristönäkökulmien huomioimista sekä toteaa aloitteen tässä vaiheessa loppuun käsitellyksi.

Aiheesta enemmän:
https://essote10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2022516-3

Lapsiperheiden sosiaalityön ja lastensuojelun avohuollon kilpailutus

Essotessa on kilpailutettu lapsiperheiden ja lastensuojelun avohuollon palveluja. Kyseessä on kilpailutus, jonka kautta on saatu palveluntuottajia nykyisin käytössä olevien palvelujen rinnalle.

− Tarvitsemme uusia palvelutuottajia, koska lasten ja perheiden palveluiden tarpeet ovat kasvaneet ja tarvitsemme palveluntuottajia nykyisen palvelun rinnalle.  Nyt kilpailutetut toimijat on hyväksytty toimittajarekisteriin ja ostamme heiltä täydentävää palvelua lapsille ja lapsiperheille tarpeen mukaan, perhe- ja sosiaalipalveluiden vastuualuejohtaja Satu Auvinen kertoi.

Nyt tehdyn hankinnan arvioitu arvo sopimuskaudelle on 3,1 miljoonaa euroa vuodessa. Kaikkiaan lapsiperheiden sosiaalityön ja lastensuojelun avo- ja sijaishuollon kustannukset ovat noin 13-15 miljoonaa euroa vuositasolla. Kallein palvelumuoto on sijaishuolto, jonka kustannukset ovat koko summasta noin kolmeneljäsosaa (75 %).

Hallitus merkitsi asian tiedoksi ja saattaa sen aluehallituksen tietoon.

Aiheesta enemmän:
https://essote10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2022516-4

Itä-Suomen aluehallintovirastolle annettava selitys lastensuojelun avohuollon tilanteesta

Hallitus kuuli kokouksessaan selvityksen lastensuojelun avohuollon tilanteesta. Mikkelin avohuollon sosiaalityöntekijöiden asiakasmäärä on tällä hetkellä keskiarvoltaan 35,5. Toukokuun puolen välin jälkeen asiakasmäärä lapsen asioista vastaavaa sosiaalityöntekijää kohden on keskimäärin 32.

Tavoitteena on, että koko Essoten alueella asiakasmäärä sosiaalityöntekijää kohden saadaan 33 asiakkaaseen mahdollisimman pian ja 28 asiakkaaseen vuoden 2022 aikana.

Hallitus kuuli selityksen va. johtavalta lakimieheltä Sanni Niemiseltä ja perhe- ja sosiaalipalveluiden vastuualuejohtajalta Satu Auviselta sekä lapsiperheiden sosiaalipalvelujen palvelupäällikkö Johanna Will-Oravalta.

Hallitus merkitsi asian tiedoksi ja antaa selvityksen Itä-Suomen aluehallintovirastolle.

Aiheesta enemmän:
https://essote10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2022516-5

Suomen kestävän kasvun ohjelman avustuspäätös

Etelä-Savon hyvinvointialueen digitaalisten sosiaali- ja terveyspalveluiden valmisteluun on saatu merkittävä hankerahoitus. Essoten hallinnoimassa hankkeessa haettu avustus oli 1 754 000 euroja. Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt Essoten hallinnoimalle hankkeelle rahoitusta 1 374 000 euroa vuodelle 2022.

 − Tämä on todella iso juttu. Saimme tälle vuodelle 1,4 miljoonaa euroa valmisteleviin töihin. Syksyllä haettavaksi tulevat vielä isommat hankerahoitushaut, ja olemme hyvissä asemissa niitä hakemaan, vt. hyvinvointialuejohtaja Sami Sipilä kertoi kokouksessa.

Hanke kohdistuu kolmeen haavoittuvassa asemassa olevaan kohderyhmään: 1. Nuoret tai nuoret aikuiset, joilla on mielenterveys- ja päihdehäiriö tai riski häiriöön, 2. Pitkäaikaissairaat 3. Ikääntyneet ja omaishoitajat.

Sipilän mukaan hakemuksesta on saatu sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta että sosiaali- ja terveysministeriöltä erinomaista palautetta. Rahoitus on 100 % rahaa eli siihen ei sisälly omavastuuosuutta. Hallituksen jäsenet kiittivät viranhaltijoita hyvästä kehittämistyöstä. Asia merkittiin tiedoksi.

 

Hallituksen esityslistat ja pöytäkirjat löytyvät täältä: https://essote10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames