Essoten hallitus (20.2.) on ensimmäistä kertaa tarkistanut kuntayhtymän johtaja Risto Kortelaisen palkkaa. Palkka nousi 1.2. alkaen ja on nyt kokonaissummaltaan 12 149 euroa kuukaudessa.

Aiempi palkka oli 11 249 euroa. Palkkaan kuuluu myös puhelinetu.

Hallituksen puheenjohtajisto oli ennen hallituksen kokousta käynyt (10.1.) kuntayhtymän johtajan kanssa vuosittaisen kehityskeskustelun, jossa se arvioi johtajan työn tavoitteita ja niiden toiminnallista toteutumista.

–  Kuntayhtymän johtajan johtajasopimuksen mukaan palkkaa tulee tarkastella vuosittain kehityskeskustelun yhteydessä. Kokonaisarvion perusteella tulimme siihen tulokseen, että palkkaa oli syytä korottaa ensimmäistä kertaa. Vertailimme myös muiden vastaavien organisaatioiden eli sote-kuntayhtymien ja sairaanhoitopiirien johtajien palkkoja. Edelleenkin Kortelaisen palkka on niistä matalimpia, sanoo hallituksen puheenjohtaja Aira Kietäväinen.

Kortelainen aloitti virassaan kesällä 2016. Palkkaan on tehty tähän mennessä ainoastaan työehtosopimusten mukaiset yleiskorotukset.

Ministeriö peräsi tarkennusta Mielen ja kuntoutuksen talon hintaan

Sosiaali- ja terveysministeriö on pyytänyt tarkentavan päätöksen Essoten poikkeuslupahakemukseen Mielen ja kuntoutuksen talosta.  Talon rakentaminen edellyttää ministeriön poikkeuslupaa ja poikkeuslupamenettelyn mukaisesti urakkahinnasta ei voida poiketa.

Hallitus päätti ilmoittaa ministeriölle, että Mielen- ja kuntoutuksen talon sitova kustannusarvio on enintään 41,2 miljoonaa euroa.

Lue koko esityslista

Lisätietoja

Aira Kietäväinen
Hallituksen puheenjohtaja
Essote
aira.a.kietavainen [at] gmail.com
050 349 1353

Risto Kortelainen
Kuntayhtymän johtaja
Essote
risto.kortelainen [at] essote.fi
050 522 8677

Pirjo Syväoja
Kehittämisjohtaja
ESPER-hanke, Essote
pirjo.syvaoja [at] essote.fi
040 359 6749