Hengitysliitto lahjoittaa maanantaina 23.5. Mikkelin keskussairaalalle kannettavan happirikastimen. Laite on tarkoitettu pitkäaikaista happihoitoa tarvitsevien henkilöiden käyttöön.

Pitkäaikaista kotihappihoitoa tarvitsevien laitteet mahdollistavat liikkumisen vain kotona laitteen letkun avulla. Kannettavan happirikastimen avulla on mahdollista lähteä kodin ulkopuolelle, käydä asioilla ja osallistua sosiaalisiin tapahtumiin.

– Reilut kaksi kiloa painavaa happirikastinta on helppo kuljettaa mukana. Se toimii sekä akulla että sähkövirralla, kertoo Hengitysliiton aluesuunnittelija Helena Narkilahti.

Kaikkiaan Hengitysliitto yhdistyksineen lahjoittaa tämän kevään aikana kahdeksan kannettavaa happirikastinta eri puolilla Suomea. Yksi laite maksaa noin 3 000 euroa.

– Laitteet on hankittu Hengitysliiton keräyksistä saamilla varoilla, sanoo Narkilahti.

Kannettava happirikastin luovutetaan maanantaina 23. toukokuuta klo 10 Mikkelin keskussairaalan keuhkosairauksien poliklinikalla. Sen vastaanottavat keuhkosairauksien ylilääkäri Päivi Torkko ja kuntoutusohjaaja Leena Hertz.

Suomessa on yli 2 000 kotihappihoidossa olevaa henkilöä. Happihoitoa käytetään korjaamaan elimistön hapen puutetta.

Yleisin syy pitkäaikaiseen kotihappihoitoon on keuhkoahtaumataudista johtuva voimakas hapen vajaus. Se aiheuttaa lisähapen tarpeen lähes koko vuorokauden ajaksi, lisähappea on käytettävä vähintään 16-20 tuntia.

Lisätietoja:

Helena Narkilahti Aluesuunnittelija Hengitysliitto p. 0400 558 416