Essote tehostaa Etelä-Savon alueen koronatoimia kasvaneiden tartuntamäärien johdosta. Tällä viikolla alueella on todettu jo 21 tartuntaa, mikä on huomattavasti enemmän kuin kuutena viime viikkona. Tartuntoja on löytynyt useiden kuntien alueelta, erityisesti Kangasniemeltä, Mikkelistä ja Mäntyharjulta.

– Syyslomaviikkojen jälkeen tilanne on kääntynyt selkeästi huonompaan suuntaan hyvästä rokotekattavuudestamme huolimatta. Tapauksia on todettu rokottamattomien lisäksi myös täyden rokotesuojan saaneilla, terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä kertoo.

Altistuneita henkilöitä on alkuviikon aikana kertynyt jo yli 200, sillä ihmiset ovat liikkuneet paljon oireisina. Altistumispaikkoja on kertynyt huomattavasti, niitä on listattu Essoten nettisivuilla.

Seppälä kehottaa nyt hakeutumaan herkästi koronatestiin iästä tai rokotesuojasta riippumatta, mikäli kokee pieniäkin flunssan tai koronaan viittaavia oireita. Hän muistuttaa myös kasvomaskin käytön tärkeydestä herkästi ilmateitse tarttuvaa koronavirusta vastaan.

– Joudumme taas siirtämään henkilöstöä koronatilanteen hoitamiseen. Monessa yksikössämme henkilökunnan kuormitus on jo kriittisellä tasolla. Hoitovelan purku ja jälleen kiihtyvä koronaepidemia haastaa alueemme terveydenhuoltoa nyt tosissaan. Varattuja hoitoaikoja joudutaan jälleen siirtämään, Seppälä muistuttaa.

Koronarokotteiden suosio jatkuu tasaisena, ykkösrokotteiden määrä lähestyy jo 90 prosenttia. 12 vuotta täyttäneistä eteläsavolaisista jo 89,3 prosenttia on saanut ensimmäisen rokoteannoksen. Täysi rokotesuoja, eli kaksi annosta on jo 84,3 prosentilla 12 vuotta täyttäneistä. Rokotteiden erinomaisesta tehosta kertoo se, että täyden rokotesarjan saaneita ei ole joutunut sairaalahoitoon.

JULKISET ALTISTUMISPAIKAT:

Altistumispaikat 

KOLME TAPAA KORONATESTIIN OIREISENA

1) Omaolo-oirearvio ja yhteydenottopyyntö: www.omaolo.fi

2) Varaa aika koronatestiin Mikkelin keskussairaalalleessote-covid.eaika.fi

3) Soita Päivystysapuun 116 117

Lue lisää koronatesteistä: www.essote.fi/koronatestaus/

KORONAROKOTUKSET

Lue lisää koronarokotuksista: www.essote.fi/koronarokotus/