Mikkelin keskussairaalan rokotuspisteellä tarjotaan koronarokotteita pyhäpäivinäkin tällä viikolla. Loppiaisena torstaina 6.1. sekä sunnuntaina 9.1. rokotuspiste on avoinna klo 9–15.

Loppiaisena voi rokotukseen saapua ilman ajanvarausta kaikki ne, jotka ovat oikeutettuja rokotteeseen. Rokotuspaikalla voi joutua odottamaan varatusta ajasta huolimatta, joten kärsivällisyyttä on hyvä varata matkaan. Keskussairaalan rokotuspiste palvelee 12 vuotta täyttäneitä annosvälien ja iän puitteissa (kts. alla).

– Meillä on nyt hyvin kapasiteettia rokotuksissa ja laskeskelin, että olemme antaneet kolmannen rokoteannoksen jo lähes puolelle alueemme 18 vuotta täyttäneistä. Tällä saralla etenemme valtakunnan kärkivauhtia, pandemiapäällikkö Hans Gärdström kertoo.

5–11-vuotiaiden lasten rokotuksia tehdään toistaiseksi vain ajanvarauksella Mikkelin neuvolassa. Neuvolan rokotuspisteen saatavilla olevat ajankohdat löytyvät ajanvarausjärjestelmästä. Lasten rokotuksien aikoja on avattu myös ajalle 6.-9. tammikuuta.

Yli 18-vuotiaille nyt annettava kolmas rokoteannos vähentää viruksen kiertoa väestössä ja antaa kahta annosta vahvemman suojan vakavaa tautimuotoa vastaan. Sairaalahoidon tarvetta on tartuntamääriin nähden hyvin harvoilla.

– Kun olen soitellut sairastuneille ihmisille viime viikkoina, valtaosalla rokotetuista taudinkuva on lievä tai kohtalainen, Gärdström jatkaa.

NÄIN ROKOTETAAN NYT:

1. rokoteannos:
saatavilla kaikille 12 vuotta täyttäneille (Walk In) ja 5–11-vuotiaille lapsille Mikkelissä (Ajanvaraus)

2. rokoteannos:
saatavilla vähintään 6 viikkoa 1. annoksen saamisen jälkeen (Walk In)

3. rokoteannos:
– kaikille 18–59-vuotiaille vähintään 4 kuukautta 2. annoksen saamisesta (Ajanvaraus)
– 60 v. täyttäneille ja 18 v. täyttäneille riskiryhmäläisille vähintään 3 kuukautta 2. annoksen saamisesta (Ajanvaraus ja Walk In)
– 12 v. täyttäneille vakavaa immuunipuutosta sairastaville vähintään 2 kuukautta 2. annoksen saamisesta (Ajanvaraus)

4. rokoteannos:
12 v. täyttäneille vakavaa immuunipuutosta sairastaville vähintään 3 kuukautta 3. annoksen saamisesta (Ajanvaraus)

AJANVARAUKSET

Koronarokotusten nettiajanvarauksessa ei tarvitse tunnistautumista: www.essote.fi/koronarokotus

AJANVARAUSTEN LISÄKSI WALK IN -ROKOTUSAJANKOHDAT:

Mikkeli, keskussairaala
ke 5.1. klo 8.00–18.00
to 6.1. klo 9.00–15.00
pe 7.1. klo 8.00–15.00
la 8.1. suljettu
su 9.1. klo 9.00–15.00
Arkisin ma-pe klo 8.00–15.00

Mikkeli, Omatori
Arkisin ma-pe klo 8.30–15

Mikkeli, kauppakeskus Akseli Pop Up
ke 5.1. klo 10–14
pe 7.1. klo 10–14

Haukivuori
to 20.1. klo 9–11
to 27.1. klo 9–11 ja 12.30–15.00

Hirvensalmi
ke 5.1. klo 15.30–18.30

Juva
Keskiviikkoisin klo 8.30–11.00 ja 12.30–14.30

Kangasniemi
Tiistaisin klo 13.00–15.00

Mäntyharju
Tiistaisin klo 16.00–18.00

Suomenniemi (Metsätähti)
Keskiviikko 7.2. klo 12.00–16.00