Essoten alueella todettiin viime viikon aikana peräti 41 koronavirustartuntaa. Tämä on syksyn suurin viikkokohtainen määrä.

– Oli jokseenkin odotettua, että tauti lähtee liikkeelle syyslomakauden jälkeen. Harmillista on se, että monessa tapauksessa tautia oli podettu jo useampi päivä ennen koronatestiin hakeutumista, mikä aiheutti liian paljon altistumisia, terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä sanoo.

Viime viikolla syyslomien jälkeen testimäärät lähtivät jälleen kasvuun. Oireisena tulee nyt herkästi hakeutua koronatestiin, myös koronarokotettujen.

Essotella on tällä hetkellä sairaalahoidossa koronan vuoksi kolme henkilöä.

– Altistuneiden määrä yksistään viime viikon aikana kipusi pitkälle päälle 200 henkilön. Koululaisilla todetut koronatapaukset nostavat altistuneiden määrää aina voimakkaasti. Myös Essoten yksiköissä on sattunut altistumisia, kertoo pandemiapäällikkö Hans Gärdström.

Koulualtistumisia on sattunut Mikkelissä Launialan, Lyseon, Lähemäen, Moision, Otavan, Rantakylän ja Tuppuralan kouluissa sekä Mäntyharjun yhtenäiskoulussa. Essoten tartuntatautitiimi on kontaktoinut koulualtistumiset henkilökohtaisesti.

– Parin viime viikon aikana koronarokotusten ensimmäisiä annoksia on otettu taas selkeästi enemmän, noin pari sataa henkilöä viikossa. Kannustamme edelleen vahvasti koronarokotteen ottamiseen, Gärdström jatkaa.

Koronarokotusten ykkös- ja kakkosannoksia annetaan Mikkelin keskussairaalalla ilman ajanvarausta arkisin klo 8–15. Muut rokotusajat ja -paikat löytyvät Essoten nettisivuilta: www.essote.fi/koronarokotus/ Koronarokotuksen yhteydessä voi saada myös influenssarokotteen.

Essote jatkaa koronatilanteen hoitoa tehostetulla henkilöstömäärällä, mikä aiheuttaa viiveitä muissa palveluissa. Varattuja hoito- ja vastaanottoaikoja on jouduttu siirtämään.

TARTUNTATILASTOT JA ALTISTUMISPAIKAT:

Koronatartuntamäärät kirjataan koronaepidemian nettisivulla ja julkiset altistumispaikat löydät tästä

KOLME TAPAA KORONATESTIIN OIREISENA

1) Omaolo-oirearvio ja yhteydenottopyyntö: www.omaolo.fi

2) Varaa aika koronatestiin Mikkelin keskussairaalalleessote-covid.eaika.fi

3) Soita Päivystysapuun 116 117

Lue lisää koronatesteistä: www.essote.fi/koronatestaus

KORONAROKOTUKSET

Lue lisää koronarokotuksista: www.essote.fi/koronarokotus