Metsätähden palveluasumisen yksikkö Mikkelin Suomenniemellä on nyt muuttunut vuokra-asunnoiksi. Viimeiset ympärivuorokautista hoivaa ja hoitoa tarvitsevat henkilöt siirtyivät Essoten muihin palveluasumisen yksiköihin Ristiinaan tai Mikkeliin 21.5.

– Essoten kotihoito tuottaa Metsätähden vuokra-asukkaille heidän mahdollisesti tarvitsemansa hoiva- ja hoitopalvelut. Haluamme luonnollisesti, että talossa on asukkaita jatkossakin. Asukkaiden tueksi voidaan tuoda vapaaehtoisten toimijoiden kanssa esimerkiksi ennaltaehkäisevää toimintaa, kertoo vanhus- ja vammaispalvelujen johtajan sijainen Sari Teittinen.

Tarvittaessa myös muita ammattilaisia voi käydä talossa, esimerkiksi Essoten ja muiden toimijoiden liikkuvat palvelut, etäpalvelut ja lääkärin vastaanotto.

Talon ympärille halutaan rakentaa yhteisöllisyyttä. Se toimii ns. kylän talona ja elämää talossa ylläpidetään aktiivisesti erilaisten tapahtumien kautta vapaaehtoisvoimin.

– Tarkoituksena on muodostaa uudenlaista yhteisöllistä vuokra-asumista, jossa oman kodin lisäksi löytyy tarvittavia palveluja saman katon alla. Metsätähti muodostaa uudenlaisen aktiivisen kylätalon, Teittinen kertoo.

Asumisesta ja vuokraustoiminnasta huolehtivat Metsätähdessä jatkossa Mikkelin kaupungin vuokraustoimi ja Suomenniemen tukiasuntoyhdistys, joiden omistuksessa talo on. Essote on vuokrannut talosta ainoastaan kotihoidon ja lääkärin vastaanottotilan.

Lisätietoja

Sari Teittinen
johtajan sijainen
Vanhus- ja vammaispalvelut
Essote
sari.teittinen [at] essote.fi
044 351 2665