Synnytykset ja lapset on hoidettu 3.9. alkaen Mikkelissä Perhetalossa, kun pitkän muuttourakan viimeiset neljä osastoa muuttivat sinne keskussairaalalla. Perhetalon kolmanteen kerrokseen niistä muodostui uusien toimintamallien myötä tiivistä yhteistyötä tekevät Synnytysyksikkö ja Lasten ja vastasyntyneiden osasto.

– Olemme jo pitempään luoneet edistyksellistä perhekeskeistä ja moniammatillista hoidon mallia. Perhetalon uusissa tiloissa voimme vahvistaa ”Yhdessä perheiden parhaaksi” -malliamme merkittävästi, iloitsee lastentautien ylilääkäri Lotta Mäkelä.

Ylilääkäri Lotta Mäkelän pienet potilaat pääsevät leikkimään Perhetalon odotusaulassa.

Saman katon alle Perhetaloon on heinäkuun alusta lähtien tuotu monet perheiden perus- ja erityispalvelut: äitiys- ja lastenneuvolat, lastentautien ja lastenneurologian vastaanotot, lasten erityisen tuen palvelut, lastensuojelun alkuarviointi ja avohuolto, perheoikeudelliset palvelut, lapsiperheiden perhetyö, lastenosasto, vastasyntyneiden teho- ja tarkkailuosasto, synnytysosasto sekä synnytyssalit.

Kolmannessa kerroksessa sijaitsevien Synnytysyksikön ja Lasten ja vastasyntyneiden osaston joustavassa yhteiskäytössä on kaikkiaan 16 perhehuonetta. Perhehuoneissa hoidetaan vastasyntyneiden lisäksi kaikki alle 16-vuotiaat osastohoitoa tarvitsevat lapset ja nuoret perheineen.

– Toivomme kaikenikäisten lasten vanhempien olevan täällä mukana ympäri vuorokauden. Lasten vanhemmat ovat meille todella tärkeitä, koska he tuntevat lapsen parhaiten. Lapsi voi hyvin, jos vanhemmat voivat hyvin, Mäkelä tiivistää.

Osastolla työskentelee muun muassa sairaanhoitajia, kätilöitä, lastenlääkäreitä, kirurgeja ja erityistyöntekijöitä.

– Lapsen ja perheen asiat hoidetaan näissä huoneissa, ammattilaiset liikkuvat heidän luokseen, kertoo apulaisylilääkäri Nicole Weisshoff.

Kolmesta synnytyssalista kahteen tulee amme ja lisäksi yksikössä on erikseen ammehuone. Noin viisi prosenttia synnytyksistä tapahtuu vedessä ja 20 prosenttia synnyttäjistä käyttää ammeita kivunlievitykseen.

– Uudet ammeet takaavat entistä useammalle mahdollisuuden vesisynnytykseen, kertoo kätilö Emmi Kuituinen.

Uusia pehmeitä kivunlievityskeinoja tarjoavat veden lisäksi muun muassa ilmajoogaliinat ja puolapuut.

Muuttokoordinaattori Emmi Kuitunen toivottaa tervetulleeksi ammattilaiset ja asiakkaat.
Perhehuoneet odottavat valmiina. Muuttokoordinaattori Emmi Kuitunen toivottaa tervetulleeksi ammattilaiset ja asiakkaat.

– Hätäsektioreitti synnytyssaleista leikkaussaliin on maan lyhin. Jos synnytyksessä ilmenee ongelmia, niin lapsi saadaan maailmaan Kuuman sairaalan uudessa leikkaussalissa nopeasti. Tämä helpottaa työtämme ja takaa entistä paremman potilasturvallisuuden, Kuitunen sanoo.

Lapsipotilaat tulevat osastolle pääasiassa Päivystyksen kautta. Yhteys lastenpäivystykseen on rakennettu tiiviiksi: siellä työskentelevä hoitohenkilökunta kuuluu Lasten ja vastasyntyneiden yksikön alaisuuteen.

Normaalisti synnyttäjät saapuvat Synnytysyksikköön suoraan yhdyssiltoja pitkin Sairaalaparkista tai Porrassalmenkadun pääsisäänkäynnistä. Tällä hetkellä katu on kaukolämpöremontin takia suljettu ainakin viikolle 36 saakka ja monet ohjautuvat Perhetaloon keskussairaalan aulan kautta, vaikka lyhempi reitti olisi tulla Porrassalmenkadun kautta.

Öisin synnyttämään pääsee päivystyksen kautta.

Lisätietoja

Lotta Mäkelä
Lastentautien ylilääkäri
Essote
lotta.makela [at] essote.fi
050 351 0292

Elisa Albrecht
Muuttokoordinaattori, sairaanhoitaja
Lasten ja vastasyntyneiden osasto, Essote
elisa.albrecht [at] essote.fi
040 359 8518

Emmi Kuitunen
Muuttokoordinaattori, kätilö
Synnytysyksikkö, Essote
emmi.kuitunen [at] essote.fi
040 359 8664