Essoten alueella on todettu tällä viikolla torstaihin mennessä 61 uutta koronavirustartuntaa. On todennäköistä, että viikon kokonaismäärä on vähintään samaa luokkaa edeltäneen viikon 74 tartunnan kanssa. Sairaalahoidossa olevien määrä on viikon mittaan pysynyt melko stabiilina. Hoidossa on ollut 3–5 koronapotilasta, joista 1–2 tehohoidossa.

– Tilanne on jatkunut kuormittavana ja resurssit ovat tiukoilla. Toivottavasti alkuviikosta alkaisimme jo näkemään rajoitusten ja suositusten vaikutuksia tartuntamäärissä, terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä sanoo.

Itä-Suomen aluehallintovirasto asetti tartuntatautilain pykälän 58d mukaisia rajoituksia Essoten alueelle asiakas- ja yleisötiloja koskien. AVI kiristi myös Essoten alueen kokoontumisrajoitusta sadasta henkilöstä 50:een henkilöön. Molemmat rajoitteet astuvat voimaan ensi maanantaina 20. joulukuuta.

Yleisö- ja asiakastiloilla tarkoitetaan asiakasmäärästä riippumatta urheilu-, liikunta-, huvi- ja virkistystoimintaan käytettyjä tiloja, kuten kuntosaleja, sisäliikuntatiloja, uimahalleja, yleisiä saunoja ja tanssipaikkoja. Muiden asiakastilojen osalta päätöstä on noudatettava, jos kyseessä on yli 10 henkilön sisätila tai yli 50 henkilön ulkotila.

Näiden tilojen käyttö tulee järjestää siten, että osallistujien ja seurueiden välillä voidaan ehkäistä lähikontaktin aiheuttamaa tartunnan riskiä. Riskiä voi alentaa esimerkiksi edellyttämällä kasvomaskin käyttöä, tehostamalla ilmanvaihtoa, rajoittamalla asiakasmäärää, porrastamalla kävijöiden osallistumista tai sijoittelemalla asiakaspaikat aiempaa väljemmin.

Yksityiskohdat AVI:n tuoreesta päätöksestä.

MIKKELISSÄ ILTAROKOTUKSIA JOULUVIIKOLLA

Mikkelin keskussairaalan rokotuspiste palvelee jouluviikon alusta myös iltaisin. Saatavilla on ajanvarauksella 3. koronarokotuksia 18 vuotta täyttäneille viiden kuukauden rokotusvälillä. Ilman ajanvarausta jaetaan 1. ja 2. koronarokotuksia, sekä 3. koronarokotuksia vuonna 1942 tai sitä ennen syntyneille. Jouluaattona rokotuspiste on suljettu.

Mikkelin keskussairaalan rokotuspiste avoinna:

  • MA 20.12. klo 8–18
  • TI 21.12. klo 8–18
  • KE 22.12. klo 8–18
  • TO 23.12. klo 8–15
  • PE 24.12. suljettu

Koronarokotusten ajanvaraus: www.essote.fi/koronarokotus