Eilisen (17.12.) jälkeen Essoten alueelta on löytynyt viisi uutta positiivista koronatestien tulosta.

Yksi tartunta löytyi Mäntyharjulta jo aiemmin karanteeniin asetettujen joukosta. Pieksämäellä uusia tartuntoja havaittiin neljä.

Essote säilyttää koronaepidemian kiihtymisvaiheen suositukset ja ohjeistukset ainakin 11.1. saakka. Pieksämäkeä Essote suosittaa pysymään leviämisvaiheen ohjeissa ja määräyksissä.

Kuntayhtymä arvioi tilannetta 5.1., jolloin annetaan uudet suositukset ja ohjeistukset, jos tilanne on muuttunut. Ne astuvat voimaan 11.1.

– Tartuntamäärät ovat suuria Pieksämäellä, mutta sielläkin tilanne on kehittynyt parempaan suuntaan.  Ilman Pieksämäkeä alueen tartuntamäärät ja sitä myötä ilmaantuvuusluku ovat pudonneet 9,2:een/100 000 asukasta kohden. Täytyy antaa iso kiitos alueen asukkaille vastuullisesta käyttäytymisestä. Pidetään nämä toimintamallit, niin saamme kaikille turvallisen joulun, kehuu Essoten pandemiapäällikkö Hans Gärdström.

Vaikka Etelä-Savon tilanne on mennyt viime aikoina parempaan suuntaan, on ympäröivien alueiden tilanne edelleen heikko. Kokonaisuudessaan Essoten alueen ilmaantuvuusluku on edelleen toiseksi korkein koko maassa.

Lisäksi joulun aikaan alueelle on tulossa paljon ihmisiä eri muualta ja riskit tartuntojen leviämiseen pyhien aikana ovat olemassa.

– Jos tilanne heikkenee, niin tiukennuksia rajoituksiin ja ohjeistuksiin voi tulla jo ennen 11.1. Yksittäiset kunnat voivat toki vaihtaa paikkaa kiihtymisvaiheesta leviämisvaiheeseen tai päinvastoin tuota päivämäärää aiemminkin, mutta pidämme nykyiset kuntayhtymän tasoiset ohjeet ja suositukset sinne asti, sanoo Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä.

 Essote julkaisi turvallisen joulun ohjeistukset

Turvallisen joulunvieton ohjeistukset on julkaistu Essoten nettisivuilla.

– Joulunaikaan ihmiset ovat tottuneet tapaamaan läheisiään. Se on myös korona-epidemian aikana mahdollista, mutta tietyt asiat tulee ottaa huomioon. Näillä joulumielellä höystetyillä ohjeistuksilla Essoten pandemiaryhmä haluaa toivottaa kaikille hyvää ja turvallista joulua, sanoo pandemiapäällikkö Gärdström.

Lue turvallisen joulun ohjeistukset täältä

tai tulosta ohjeistukset tästä: Turvallinen_joulu_etela_savossa_a4