Essoten rokotusmittari näyttää lähes 6000 henkilön rokotusten aloittamista, mikä vastaa yli 7 prosenttia alueen yli 16-vuotiaasta väestöstä.

Tiistain (9.2.) jälkeen Essoten alueella on todettu kaksi uutta koronatartuntaa. Molemmat löytyivät Mikkelistä jo karanteeniin asetettujen joukosta. Uusia julkisia altistumispaikkoja ei ole kirjattu tiistain jälkeen. Osastohoidossa on tällä hetkellä koronan vuoksi 2 potilasta.

– Tilanne on pysynyt viime päivinä rauhallisena alueellamme, sillä ihmiset ovat toimineet esimerkillisesti. Kiitos myös nuorille, jotka ovat ymmärtäneet hyvin rajoitukset ja suositukset, terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä kehuu.

AstraZenecan rokotepullo Essoten varastossa
Essote sai ensimmäisen erän AstraZenecan rokotetta, jota annetaan jo alle 70-vuotiaille riskiryhmiin kuuluville.

Jo lähes kuusi tuhatta henkilöä on saanut Essoten alueella ensimmäisen koronarokotteen, mikä vastaa pitkälle yli seitsemää prosenttia alueen 16 vuotta täyttäneestä väestöstä. Rokotusaikojen avaamista rajoittaa edelleen rokotteiden niukka saatavuus.

Rokotteiden ajanvaraus on tällä hetkellä avoinna vuonna 1940 ja sitä ennen syntyneille. Essote rokottaa myös tätä nuorempia, mutta 70 vuotta täyttäneitä puolisoita samasta taloudesta iäkkäämmän puolison rokotusvuoron mukaan. Myös samassa taloudessa asuvia omaishoitajia ja kotihoidon asiakkaita rokotetaan.

– Aloitimme myös keskiviikkona rokottamaan kutsumenettelyllä alle 70-vuotiaita riskiryhmiin taustasairauksien perusteella kuuluvia THL:n järjestyksen mukaisesti. Heille annetaan nyt saatua AstraZenecan rokotetta, pandemiapäällikkö Hans Gärdström kertoo.

Essote sai myös pienen määrän Modernan koronarokotetta, joka jaetaan helpon säilyvyyden vuoksi kotihoidon asiakkaille.

THL:n riskiryhmien koronarokotusten järjestys

Essoten rokotustietosivu

Modernan rokotepullo Essoten varastossa
Ensimmäinen erä helposti säilyvää Modernan koronarokotetta lähtee jaettavaksi kotihoidon toimesta.