Kuusi uutta positiivista koronatestien tulosta on löytynyt edellisen (17.5.) tiedotteen jälkeen Essoten alueelta.

Viisi näistä liittyy aiemmin uutisoituihin tartuntaketjuihin. Yhden lähde on ulkomailla.

– Tartuntoja löytyy paljon, mutta onneksi ne ovat jo tuntemissamme ketjuissa. Altistuneiden määrä on kuitenkin suuri ja tilanne voi nopeasti kääntyä huonommaksi, sanoo Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä.

Osassa tapauksia altistuneiden jäljitys on edelleen kesken. Essote päivittää altistumisen paikkoja myöhemmin tänään (19.5.).

Essoten rokotusmittari näyttää 19.5. rokotusten aloittamista yli 48 tuhannelle henkilölle, mikä vastaa liki 60 prosenttia alueen 16 vuotta täyttäneistä.
Essoten rokotusmittari näyttää 19.5. rokotusten aloittamista yli 48 tuhannelle henkilölle, mikä vastaa liki 60 prosenttia alueen 16 vuotta täyttäneistä.

Rokotteita on saatu alueelle lisää ja tänään avautui ajanvaraus vuonna 1986 ja sitä ennen syntyneille.

Hiukan alle 60 prosenttia alueen yli 16-vuotiaista on saanut ensimmäisen koronarokotteen, yli 48 400 henkilöä. Toinen rokoteannos on annettu noin 8 500 henkilölle.

– Rokotuksiin on hakeuduttu erittäin hyvin myös nuoremmissa ikäryhmissä. Tämä on erittäin tärkeää, sillä näin suojaamme niin itseämme kuin läheisiämme. Ensimmäisen rokoteannoksen saannin jälkeenkin on edelleen tärkeä jatkaa kaikkia käytössä olevia varotoimia mukaan lukien maskien käyttö, käsihygienia ja koronatesteihin hakeutuminen, mikäli on koronaan viittaavia oireita. Yksi rokoteannos ei anna vielä kattavaa suojaa, muistuttaa pandemiapäällikkö Hans Gärdström.

Katso altistumisen paikat täältä.

Varaa aika koronatestiin täältä.

Katso rokotustiedot ja varaa rokotusaika täältä.