Eilisen (25.1.) jälkeen on havaittu neljä positiivista koronatestien tulosta Essoten alueelta.

Kolmesta Mikkelistä havaituista tartunnasta kaksi liittyy aiempiin tartuntaketjuihin ja yksi on saatu muualta. Altistuneiden ja sitä myötä karanteeniin asetettujen määrä on noussut yli sataan.

Yksi tartunnoista löytyi Joroisista.

– Alueella on isohko tartuntaketju, johon liittyy suuria altistumismääriä ja useampia altistuspaikkoja. Lisäksi on tullut poikkeuksellisen paljon ilmoituksia alueen asukkaiden altistumisista muilla alueilla. Pientenkin oireiden johdosta on syytä tulla testeihin, kehottaa Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä.

Altistumisen paikkoja päivitetään Essoten sivuille sitä mukaa, kun tartuntojen jäljitystyö etenee. Lue altistumisen paikat täältä.

– Ensimmäisen rokotteen on saanut vajaat kuusi prosenttia alueen yli 16-vuotiaista. Keskitymme nyt toisen eli vahvennepistoksen antamiseen, koska rokotteita on tullut maahan suunniteltua vähemmän. Rokotukset alkavat taas edetä, kun saamme uusia rokotteita, kertoo pandemiapäällikkö Hans Gärdström.

Ensimmäisen rokotteen on saanut kaikkiaan 4 773 henkilöä. Katso Essoten rokotusmittari täältä.