Edellisen tiedotteen (10.8.) jälkeen Essoten alueella on todettu 13 uutta positiivista koronatestien tulosta.

Valtaosa tartunnoista, kaikkiaan 10, löytyi Mikkelistä. Kaksi testitulosta kirjautuu Pieksämäelle ja yksi Mäntyharjulle.

Lähes 200 henkilöä on asetettu viime päivinä karanteeniin suurista joukkoaltistuksista, joita on tullut mm. aikuisten joukkueurheilusta ja työpaikkojen kokouksista. Myös sellaisia yksittäisiä jatkotartuntoja on löytynyt, joiden lähde on todennäköisesti Puumalassa vietetyistä Siltakemmakoista ja Mikkelin ravintoloiden yöelämästä viime viikolta.

– Terveydenhuollon kuormitus on kasvanut kovasti. Tartunnanjäljityksessä ollaan jo kovilla ja myös sairaalahoidossa ja tehohoidossa olevien potilaiden takia joudutaan kiireettömiä aikoja perumaan ja siirtämään terveydenhuoltohenkilöstöä koronatilanteen hoitoon, kertoo Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä.

Koronakoordinaatioryhmän kutsuminen koolle on Seppälän mukaan harkinnassa. Ns. koronanyrkki kokoontui viimeksi tiistaina 10.8. ja päätti pitää alueen suositukset ennallaan.

– Kyseessä on vielä yksittäisen päivän suuri tapausmäärä. Kyse voi vielä olla osin sattumasta ja liittyä vain viime viikonloppuun. Jos tapausmäärät nousevat näihin lukuihin jatkossakin ja altistuneiden määrät ovat tallaisia, tulee alueen tilaa arvioida koronakoordinaatioryhmässä, Seppälä sanoo.

Essote on päivittänyt koronavirukselle altistumisen paikkojen listaa. Katso altistumispaikat täältä.

Koronatestiajan Mikkeliin voi varata Essoten nettisivuilta täältä tai matkailija Finentry-järjestelmän kautta täältä.

Katso rokotustiedot ja varaa rokotusaika täältä.