Essoten alueella on todettu yksitoista koronatartuntaa perjantain 16.7. jälkeen. Lähes kaikkien sairastuneiden kotipaikkakunnat ovat Etelä-Savon ulkopuolella.

Tartunnanjäljitys on selvittänyt, että kolme tartunnoista on peräisin ulkomailta, loput ovat kotimaista alkuperää. Osittain tartunnanjäljitys on vielä kesken ja altistumispaikkoja kartoitetaan.

– Koronalle on voinut altistua ainakin St Michel -ravitapahtumassa Mikkelissä lauantaina 17. heinäkuuta. Kaikkia paikalla olleita kehotetaan hakeutumaan hyvin herkästi koronanäytteenottoon, mikäli pieniäkin oireita ilmenee, jotta  tartuntaketjuja ei pääsisi syntymään. Nettisivuillamme on esillä myös muita julkisia altistumispaikkoja, Essoten pandemiapäällikkö Hans Gärdström neuvoo.

– Hyvä uutinen on se, että Essotella ei tällä hetkellä ole yhtään sairaalahoitoa vaativaa koronapotilasta osastoilla, Gärdström jatkaa.

Essoten rokotusmittari näyttää 19.7. rokotusten aloittamista yli 82 prosentille alueen 16 vuotta täyttäneestä väestöstä. Kakkosrokotteen on saanut yli 40 prosenttia.
Essoten rokotusmittari näyttää 19.7. rokotusten aloittamista yli 82 prosentille alueen 16 vuotta täyttäneestä väestöstä. Kakkosrokotteen on saanut yli 40 prosenttia.

Rokottamattomien kannattaa ottaa rokote

Koronarokotukset jatkuvat Essoten alueella painottuen kakkosrokotusannoksiin, joita pistetään noin 900 rokotteen päivävauhdilla. Ensimmäisiä rokotusaikoja on silti edelleen varattavissa.

– Nuorten aikuisten parissa, 16-vuotiaista noin kolmekymppisiin, on vielä jonkin verran täysin rokottamattomia. Koronarokotteen ottamalla suojaa niin itseään kuin läheisiään. Korkealla rokotuskattavuudella yhteiskuntamme voi välttää kovia rajoituksia. Niin nuorten aikuisten kuin myös muiden rokottamattomien kannattaa varata rokotusaikansa nettisivujemme kautta, Gärdström painottaa.

Yksi rokoteannos antaa jo hieman suojaa vakavalle koronavirustaudille. Ykkösrokotteen on saanut Essoten alueen väestöstä jo noin 83 prosenttia 16 vuotta täyttäneistä. Toinen rokoteannos parantaa suojan tasoa merkittävästi, sen saaneita on Essoten alueella nyt jo noin 41 prosenttia.

ALTISTUMISPAIKAT

Listaa Essoten alueen julkisista koronaviruksen altistumispaikoista ylläpidetään Essoten nettisivuilla.

HAKEUDU KORONATESTIIN OIREIDEN ILMAANTUESSA

  • Varaa aika netissä Mikkelin keskussairaalan näytteenottopisteeseen
  • Täytä oirearvio Omaolo.fi -palvelussa
  • Soittamalla päivystysapuun 116 117

MATKAILIJOIDEN FINENTRY-PALVELU

Ulkomaille suuntautuvaa matkailua on edelleen syytä rajoittaa vain välttämättömään matkustamiseen. Jos kuitenkin olet lähdössä ulkomaille, kannattaa jo ennen matkaa rekisteröityä FinEntry-palvelun käyttäjäksi ja tutustua maahantulon yksityiskohtiin. Lue lisää.

SUOJAA ITSEÄSI JA LÄHEISIÄSI ROKOTTAUTUMALLA

Tällä hetkellä rokotetaan kaikkia 16 vuotta täyttäneitä sekä 12–15-vuotiaita taustasairauksien perusteella riskiryhmiin kuuluvia. Koronarokotusten ajanvaraus